Narnia?

Ihmeellinen maailma nimeltä Narnia on kahdeksasta eteläsuomalaisesta jästinuoresta koostuva cosplayryhmä. Ryhmä on perustettu tammi-helmikuun taitteessa vuonna 2012 ja alkuperäiseen kokonpanoon kuului 13 henkeä: 12 tyttöä ja yksi poika. Sittemmin jäsenmäärä laskenut seitsemään tyttöön ja yhteen poikaan. Ryhmämme jäsenet ovat iältään 9 - 18-vuotiaita.

Aiheenamme on talvesta 2012 asti ollut J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjoissa esiintyvä vanhempi sukupolvi, johon kuuluvat muun muassa Harryn vanhemmat ja heidän ystävänsä. Näillä näkymin aihe ei tule vaihtumaan lähiaikoina.

Suurimmalle osalle meistä cosplay on ollut ennestään tuttua jo ennen ryhmän perustamista, mutta joukossamme on myös aloittelijoita. Jäsenistämme ainakin Severuksen ja Lilyn rooleista vastaavat olennot ovat pyörineet mm. Desucon Frostbitessa 2013 ryhmämme asuissa.

Tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti ja päivitämme blogia vielä harvemmin, sillä teemme kaiken itse, eikä joukossamme ole erikseen henkilöä, joka editoisi ja käsikirjoittaisi videoita. Videoitamme ei ainakaan toistaiseksi ole julkisina YouTubessa, vaan seuraaminen tapahtuu edessäsi olevan blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti